"Kuka on tuo basisti?"

Olipa kerran tiistai 17.8 ja auton nokka osoitti Kangasalan Kisarantaan. Kuskin paikasta taisteltiin verisesti ja lopulta Sisko Ö selviytyi voittajaksi ja koko matka kuunneltiinkin Sisko A:n valitusta siitä, kuinka hitaasti matka eteni ja varmasti myöhästyttäisiin ensimmäisiltä valsseilta. Eipä myöhästytty! Buahahhaa... Matka oli pitkä ja mutkainen ja sen aikana ehdittiin kuuntelemaan vain neljä levyä Neljänsuoraa. Sisko Ö:llä on addiktio. Neljänsuora addiktio. Sisko kuuntelee sitä 24/7 ja unissaankin kappaleita lauleskelee. Noh, tällä kertaa määränpäässä ei kuitenkaan ollut Neljänsuora vaan Sinitaivas.

Sisään päästyämme huomasimme, että paikalla oli hyvin vähän tanssijoita ja Sisko A sai heti pusun! Huih! Jäätyämme seuraamaan meininkiä sivusta huomasimme, että meidät huomattiin. Olimme selvästikkin tehneet poikiin lähtemättömän vaikutuksen Pappisten lavalla. 

"Kuka on tuo basisti?", kysyi Sisko A. "No Petrihän se on!", vastasi Sisko Ö. Basisti oli käynyt parturissa ja leikannut ylipitkän töyhtötukkansa ja värjännyt sen tummemmaksi. Epäilemmekin siis, että Petri on ajatustenlukija! Olimme suunnitelleet ottavamme joskus sakset mukaan ja leikkaavamme Petrin tukan lyhyemmäksi. No eipä tarvitse sitäkään tehdä... Illan aikana tanssijoita tuli jonkun verran lisää, mutta ruuhkaa ei päässyt missään vaiheessa syntymään. Onneksi!! Ensimmäisellä tauolla saapui ystävämme Ystävä K (nimi jälleen muutettu yksityisyyden suojaamiseksi), joka saapui siis tunnin myöhässä ja olimme jo varmoja, ettei hän tulisi ollenkaan! Ettäs kehtasi järkyttää vanhojen Siskojen heikkoja sydämiä!!

Tanssillisesti toisilla oli parempi ilta kuin toisilla. Sisko A:lla kävi hyvä flaksi ja Sisko Ö tyytyi mököttämään penkkirivissä luoden epätarkkoja katseita (silmälasit kun jäivät autoon) soittajapoikiin. Sisko A pyysi Sisko Ö:tä käyttämään kauan hiottuja myyräystaitojaan ja selvittämään erään asian, mutta eihän siitä mitään tullut, koska Sisko Ö ei nähnyt mitään. Prkl! Tauot vietettiin Ystävä K:n kanssa ulkona nauraen ja suunnitellen tulevia menoja. Ystävä K myös kysyi, että olemmeko koskaan miettineet nauruamme, viitaten suhteellisen kovaääniseen räkätykseen. Ei olla! Se on jumalallinen lahja. Olemme kyllä joskus huomanneet herättävämme pientä pahennusta kyseisen ominaisuuden johdosta. No mitä sitten, jos ihmisillä on kivaa?!

Tällä kertaa pitää kyllä sanoa, että Sinitaivaan soitanta oli hieman laiskaa. Pojat olivat saaneet tästä kirjallisen huomautuksenkin, joka tosin hieman nauratti. Siinä oli sitten ystävällisesti kerrottu pojille tanssilajien oikeat tempot. Olikohan se niin, että polkan ja humpan tempon tulisi olla 60 iskua minuutissa? Mutta kyllä viestissä ihan perää oli. Ehkä seuraavalla kerralla pojilla on tempot paremmin kohdallaan.

Kotimatkalla kuunneltiin vaihteenvuoksi neljä levyä Neljänsuoraa ja kuskiksi valittiin Sisko A, jotta olisimme aikaisemmin perillä! Matka ei ollut läheskään niin pitkä ja mutkainen ja ehtipä Sisko A aamulla töihinkin!