17. lokakuuta 2010

VMP!!!

Lauantai 9.10 Auran nuortentalo

Esiintymässä ah niin ihana Syke ja ei niin ihana Väriloiste. Tanssikansa koostui suurimmaksi osaksi 17-vuotiaista, 40-kiloisista pikkulikoista. Ei ollut vanhoilla haahkoilla saumaa... Kahdeksan aikaan paikalla ei tosiaan ollut kuin vajaa kymmenen paria. Ja tanssittajien laatu ei päätä huimannut. Ilta meni istuskellen ja pahennusta herättäen. Teinitytöt NIIN rakastaa meitä!! Loppuun asti jaksoimme toivoa, että pian se unelmiemme tanssimies tulee paikalle. Ja kuten voitte arvata, EI TULLUT!! Koska tanssin lisäksi pahennuksen aiheuttaminen on lempipuuhaamme, oli ilta onnistunut! Auran nuortentalolle ei tarvitse mennä ennen marraskuun loppua, eikä se paikka varmaan kovin kauaa hengissä olekaan. Meininki oli suhteellisen kuolutta. Ei suuri osa tanssijoista viitsi lähteä ainoastaan yhtä huippunimeä kuuntelemaan, etenkin jos kakkosbändinä on joku Ö-luokan orkesteri.

9. lokakuuta 2010

"yhdistäisittekö suoraan Tampereen poliisiopistoon"

Lokakuu alkoi ja päätimme suunnata Hämeeseen, Hämeensiltaan. Esiintymässä Neljänsuora ja taisimme olla yhdet nuorimmista paikalla olleista. Mukanamme oli myös väsynyt ystävämme K, jonka jaksamisestamme yritimme huolehtia keikan aikana. Hetkeksi K hyppäsikin joraamaan lavan eteen ja lopuksi lupasi, ettei tämä jää tähän. :P JEE!

Neljänsuoran ohjelmisto oli tällä kertaa tanssikamaa, tangoineen ja humppineen. Huittisten Seurahuoneeseen verrattuna pojat tällä kertaa kunnioitivat omaa tuotantoaan ja Siskot myhäilivät tyytyväisinä, palautteemme ei ollut mennyt kuuroille korville. :)

Nyt ei pysty enempää ja kohta tulee kiire. :P

"Kyllä humppa huolet karkoittaa"

Lauantai 25.9

Haaaaaaaaaaaaaa... Oi Satulinna, kuulethan kutsumme. Mitkä tanssit. Voih. Lähtökohtiin nähden ilta oli parempi, kuin osasi ikinä kuvitellakkaan. Esiintyjinä Sinitaivas ja Myrskytuulen, olettamuksena, että naisia olisi viisenkertainen määrä miehiin nähden. Ja näin olikin. Tästä saatiin esimakua jo sisään jonottaessa. Jono oli pitkä ja suurin osa naisia. Siskot pääsivät kuitenkin edes silloin tällöin kuluttamaan parkettia. Tanssittajissakaan ei ollut suuremmin valittamista.

Jeejee, kivaa oli ja ystävämme K liittyi kotimatkalla seuraamme. Kotimatka sujui yllättävän rauhallisesti ottaen huomioon illantapahtumat. Juoruilu jatkui aamunpikkutunneille...

Sunnuntai 26.9

Tanssitaivas. Nokian Kerhola. Esiintymässä yllättäen Sinitaivas ja tanssijoiden joukossa samoja JA eri naamoja edelliseltä illalta. Paljon tanssitaitoisia miehiä ja tanssittavaa musiikkia. Ei pettänyt Sinitaivas tälläkään kertaa. Uskomme tanssiin palautui. Menomatkalla syöty roskaruoka tutkimuksien mukaan kului mukavasti pois illan aikana. 

Viikonloppu kokonaisuudessaan antoi taas aihetta nauttia tanssista ja omaa tanssitaitoa pääsi testaamaan eri lajeissa. Satulinna ja Kerhola, me kohtaamme vielä! :)