"Kulkee kone levoton, se tielle tehty on"

On lauantai 21.8. Siskoilla ei ole mitään tekemistä. Edessä on tylsä, pimeä ja yksinäinen ilta. Missään ei ole mitään, mikään ei ole mitään. No ei kai.. Siskoilla on selvät suunnitelmat. Suuntana Nokia ja Tottijärven Hämyslava, siellä soittaa Sinitaivas. 

Paikka oli perinteinen maalaislava, pieni ja tyhjä, mutta ei kauaa. Tanssit alkoivat kahdeksalta ja kellon lähennellessä yhdeksää alkoi lavalla olla porukkaa. Siskoille ei ollut kuitenkaan kuin pari tanssittajaa, vaikka lavalle olikin eksynyt muutama tuttu naama. Sisko Ö oli kerrankin tyytyväinen tanssi-illan tanssiosuuteen (hihii), eikä Sinitaivaskaan soittanut yhtään niin laiskasti kuin tiistaina Kisarannassa. Hyvä pojat! Olipa pojilla varsin erikoinen asetelma esiintyä; basisti Petri oli sijoitettu muiden yläpuolelle, ylhäiseen yksinäisyyteen, pieneen koloon lavan toiseen reunaan. Ei näyttänyt Petriä haittaavan, ennen kuin muut pojat alkoivat kiusaamaan Petri-raukkaa heittämällä tätä kävyillä, hyi teitä! Kolo näytti juuri siltä, että ainoastaan kalterit puuttuivat ja Petri olisi kuin häkkieläin, jota kaikki ihastelisivat. Jotkut ihastelivat ihan ilman kaltereitakin. Illan kohokohta oli kun oksalta ylimmältä kajahti "Mä oon lakannut huolehtimasta, mä en aio enää pelätä". Muut pojat pistivät Petriä hieman halvalla, laittoivat hänet opettamaan tanssijoille letkistä, jonka jälkeen hänen olisi pitänyt laulaa "Mä oksalla ylimmällä". Tätä laulusuoritusta emme valitettavasti kuulleet. 

Hyvin meni Petrin opit perille ja letka kiersi koko lavan ympäri. Siskotkin liittyivät olosuhteiden pakosta letkaan. Loppuillasta tanssijoita oli oikein ruuhkaksi asti ja Siskot joutuivat murjotuiksi. Tuli niin kyynärpäistä kuin korkokengistäkin. Kotimatkalle Siskot lähtivät hymyssä suin, molemmat eri syistä, ja sopivat tanssitreffit ensi viikon perjantaiksi. Sisko A unohti, kuka esiintyisi kuukauden odotetuimmissa tansseissa. Vastaus on tietenkin Sinitaivas ja paikkana Esakallio. Hip Hei!

Sinitaivaan ohjelmistosta löytyi Siskojen elämänfilosofiaa kuvaava laulu (ja tämä ei ole "Mä oon lakannut huolehtimasta"). Tämä on alunperin Jukka Ruusumaan esittämä "Tähtitaivas tietä näyttää". Jokainen voikin sitten itse miettiä, miksi kyseinen biisi.

"Kuka on tuo basisti?"

Olipa kerran tiistai 17.8 ja auton nokka osoitti Kangasalan Kisarantaan. Kuskin paikasta taisteltiin verisesti ja lopulta Sisko Ö selviytyi voittajaksi ja koko matka kuunneltiinkin Sisko A:n valitusta siitä, kuinka hitaasti matka eteni ja varmasti myöhästyttäisiin ensimmäisiltä valsseilta. Eipä myöhästytty! Buahahhaa... Matka oli pitkä ja mutkainen ja sen aikana ehdittiin kuuntelemaan vain neljä levyä Neljänsuoraa. Sisko Ö:llä on addiktio. Neljänsuora addiktio. Sisko kuuntelee sitä 24/7 ja unissaankin kappaleita lauleskelee. Noh, tällä kertaa määränpäässä ei kuitenkaan ollut Neljänsuora vaan Sinitaivas.

Sisään päästyämme huomasimme, että paikalla oli hyvin vähän tanssijoita ja Sisko A sai heti pusun! Huih! Jäätyämme seuraamaan meininkiä sivusta huomasimme, että meidät huomattiin. Olimme selvästikkin tehneet poikiin lähtemättömän vaikutuksen Pappisten lavalla. 

"Kuka on tuo basisti?", kysyi Sisko A. "No Petrihän se on!", vastasi Sisko Ö. Basisti oli käynyt parturissa ja leikannut ylipitkän töyhtötukkansa ja värjännyt sen tummemmaksi. Epäilemmekin siis, että Petri on ajatustenlukija! Olimme suunnitelleet ottavamme joskus sakset mukaan ja leikkaavamme Petrin tukan lyhyemmäksi. No eipä tarvitse sitäkään tehdä... Illan aikana tanssijoita tuli jonkun verran lisää, mutta ruuhkaa ei päässyt missään vaiheessa syntymään. Onneksi!! Ensimmäisellä tauolla saapui ystävämme Ystävä K (nimi jälleen muutettu yksityisyyden suojaamiseksi), joka saapui siis tunnin myöhässä ja olimme jo varmoja, ettei hän tulisi ollenkaan! Ettäs kehtasi järkyttää vanhojen Siskojen heikkoja sydämiä!!

Tanssillisesti toisilla oli parempi ilta kuin toisilla. Sisko A:lla kävi hyvä flaksi ja Sisko Ö tyytyi mököttämään penkkirivissä luoden epätarkkoja katseita (silmälasit kun jäivät autoon) soittajapoikiin. Sisko A pyysi Sisko Ö:tä käyttämään kauan hiottuja myyräystaitojaan ja selvittämään erään asian, mutta eihän siitä mitään tullut, koska Sisko Ö ei nähnyt mitään. Prkl! Tauot vietettiin Ystävä K:n kanssa ulkona nauraen ja suunnitellen tulevia menoja. Ystävä K myös kysyi, että olemmeko koskaan miettineet nauruamme, viitaten suhteellisen kovaääniseen räkätykseen. Ei olla! Se on jumalallinen lahja. Olemme kyllä joskus huomanneet herättävämme pientä pahennusta kyseisen ominaisuuden johdosta. No mitä sitten, jos ihmisillä on kivaa?!

Tällä kertaa pitää kyllä sanoa, että Sinitaivaan soitanta oli hieman laiskaa. Pojat olivat saaneet tästä kirjallisen huomautuksenkin, joka tosin hieman nauratti. Siinä oli sitten ystävällisesti kerrottu pojille tanssilajien oikeat tempot. Olikohan se niin, että polkan ja humpan tempon tulisi olla 60 iskua minuutissa? Mutta kyllä viestissä ihan perää oli. Ehkä seuraavalla kerralla pojilla on tempot paremmin kohdallaan.

Kotimatkalla kuunneltiin vaihteenvuoksi neljä levyä Neljänsuoraa ja kuskiksi valittiin Sisko A, jotta olisimme aikaisemmin perillä! Matka ei ollut läheskään niin pitkä ja mutkainen ja ehtipä Sisko A aamulla töihinkin!

"Kenen syy?" "Sen, joka on mun veli!"

Joo, eli siis meidän piti mennä Riutanharjulle, mutta suunnitelmiin tuli ihan pikkiriikkinen muutos. Vielä yöllä tullessamme majapaikkaamme sovimme, että ei edes harkita seuraavana päivänä Syvälahteen lähtöä, jossa esiintyisi Neljänsuora ja uusi tangokuningas Marko Maunuksela. Suunnitelman piti olla selvä ja suuntana Sinitaivas. Noh, naisina mielemme saa muuttua! Meillä meni nuo numerot hieman sekaisin, kun otimme allemme 9:n 10:n sijaan.

Matka Syvikseen oli pitkä ja kivinen, mutta onneksi matkaa "helpotti" tien vieressä ollut paljas takapuoli!! Oli tainneet pojat käydä uimassa. Sillä sekunnilla siskojen laulu vaihtui kaameaan räkätykseen. Ajelimme Jyväskylän rallipolkuja ja kun vihdoin pääsimme Syvikseen huomasimme noin 50 m:n mittaisen jonon. Jälleen iski pelko perseeseen, että oliko rakas ystävämme tanssinetti pettänyt meidät ja tanssit olisivatkin alkaneet jo klo 20. Onneksemme huomasimme, että tanssit alkoivat vasta klo 21 ja jonon pituus johtui oletettavasti halvemmasta lipun hinnasta ennen klo 21:ta. Jes, kerrankin oltiin ajoissa!!

Taas tuli huomattua, että ei sitä uudella lavalla pääse tanssimaan. Miehiä tosin oli puolet naisia vähemmän, yllättäen! Pari tuttua naamaa näkyi, mutta taisivat olla enemmän viihteellä kuin tanssimassa. Tästä johtuen emme rivissä viihtyneetkään ja hinasimme itsemme lavan eteen. Tälläkään kertaa Neljänsuora ei pettänyt. Hiki valui hiuksista, mutta loppuun asti jaksoimme pomppia. Totesimme, että voimme jatkossa jättää jumppatunnit väliin ja keskittyä Neljänsuoran zumbaan. Tulos on aivan sama! Uudet biisit toimii, erityisesti punatukkaisesta poliisineidistä kertova tarina on siskojen mieleen. Hyvä Julle (ja Tehiksen kitaristi Matti Mikkola)!! Humalaisia oli todella paljon liikkeellä ja suurin osa heistä oli alle 18 vuotiaita. Siskot eivät halua jeesustella, mutta kyllä on rumaa, kun pikkulikka on ihan päissään. Ja todella ärsyttävää on, kun silloin pitää tunkea väkisin lavan eteen välittämättä muista.

Positiivinen yllätys oli uusi tangokunkku Marko Maunuksela, joka hurmasi omalla karismaattisella esiintymisellään. Setit eivät olleet tavallista tangokuninkaallistavaraa vaan monipuolisia. Tuli niin perinteisiä kuin lattareitakin. Hän otti yleisön huomioon ja Markon positiivisuus tarttui. Ei voinut kuin hymyillä. Marko on kyllä paras tangoKUNINKAALLINEN pitkiin aikoihin, sitten Johanna Pakosen.

Kun Neljänsuoran Antti kyseli rumpali Eskolta, että "kenen syy", niin Eskolta tuli pikkupoikamainen vastaus kuin apteekin hyllyltä: "Sen, joka on mun veli." Eli siis Jullen syy ja olemme täysin samaa mieltä! Jullen syy!! <3

Muistojen tanssilava

Meille luvattiin Facebookissa, että huono onnemme katoaa, jos saavumme Pappisten lavalle perjantaina 13.8 tanssimaan Sinitaivaan tahtiin. Ja mehän muuten tanssittiin, koska rumpalin mukaan kaikki lasketaan. Eli siis ei ole väliä tanssiiko käden ali vai yli, kunhan vaan tanssii. Omalta osaltamme tanssit koostuivat epämääräisestä hillumisesta lavan edessä. Tähän on hyvä selitys, tai kaksikin. Siskot olivat hieman viihteellä, eikä varteenotettavia kavaljeereja ollut paikalle saapunut. He siis halusivat pitää huonon onnensa...

Iltaan valmistauduimme niin, ettei tanssikengille olisi käyttöä (eikä niille olisi ollutkaan). Jalkoihimme sujautimme siis täysin normaalit kengät, jotka osoittautuivat kuitenkin yllättävän hyviksi tanssimiseen. Siis sen verran, kun keskenämme kävimme lattiaa kuluttamassa. Esitimme orkesterille pari toivettakin: Muistojen tanssilava ja TTK (eli Tuhma tyttö kahvilassa). Iloksemme saimme kuulla molemmat, mutta pian ilo muuttui suruksi, koska pojat eivät soittaneet Sateenkaari-, ei kun siis Alle mun sateenvarjon-biisiä.

Tauoilla istuimme laiturilla ja katselimme tähdenlentoja ja meteoriitteja(?). Nyt siis vaan odottelemaan käykö toiveet toteen...

"Mun Himos on sun Himos"

Saimme viikon alussa "hullun" idean. Otamme lauantaina 7.8 suunnaksemme Jämsän Himoksen, jossa esiintyisi Neljänsuora (ja Helmenkalastajat)! Emme tienneet, mitä odottaa, koska kumpikaan ei ollut koskaan käynyt RillumaFESTeillä. Eikä toiste tarvitse mennä, tanssitaitoisia miehiä taisi olla juurikin se sopiva kaksi ja muut kymmenen tanssittivat omaa pariaan. Ihmetystä aiheutti erityisesti se, että paikalla oli kaksi orkesteria, mutta puolet illasta kului levymusiikin parissa. Tämän takia Neljänsuora veti vain kaksi settiä, tosin Neljänsuora ei koskaan petä. Setit olivat täyttä TERÄSTÄ!

Rantalavan lattia oli vähintäänkin mielenkiintoinen. Se oli kasattu jonkinlaisista vanerilevyistä ja päälle oli heitetty liukastetta. Tanssiessa kuljettiin ala- ja ylämäkeä ja nyt ei puhuta jalkojen joustamisesta, vaan lattian kaltevuudesta. Mutta mitäpä muuta festareilta odottaa, bajamajat olivat kaiken huippu. No tulipahan yhdet "festarit" tällekin kesälle. Sekä sisko A että sisko Ö (nimet muutettu yksityisyyden turvaamiseksi ;P) pääsivät muutamaan otteeseen tanssilattiaa kokeilemaankin.

Neljänsuoran setit vietimme hyvällä omallatunnolla lavan edessä, jossa meidän lisäksemme oli noin  kymmenisen henkeä. Meno yltyi varsin mainioksi ja saipahan pojat kuulla siskojenkin sulosointuja, mitäs yllyttivät. Kun muut seisoivat katsomassa rauhallisesti ihanaa Anttia, siskot hyppivät tasajalkaa, heiluttaen käsiään, persettään ja kaikkia muita liikkuvia osiaan. Nuoret pojat yrittivät tuppautua seuraamme, mutta seura ei kelvannut. Siskot eivät tällä hetkellä kaipaa miesseuraa, tanssikaa te vaan polkkaa. ;)

Keikan jälkeen siskot päättivät hakea nimikirjoitukset ja huomasivat, että todennäköisesti potevat ADHD:ta, jalka ei pysynyt jonottaessakaan paikoillaan. Oman vuoron tullessa, kävi ilmi, että ainakin Julle oli kuullut siskojen sulosoinnut ja muistipa hän meidät jo edellisen päivän Esakallion (kavereiden kesken Esan) keikalta. Kotimatka alkoikin hyvillä mielin ja jaksoimme kotiin asti ilman pysähdystä "moi tytöt" aka "Naiset hei!" biisin turvin.

P.S. Nähtiinpä Taikakuukin. Niiden bussi tuli menomatkalla vastaan. ;)  

Julle on ihQ!

Tästä kaikki alkoi...

"Kaikki alkoi siitä, kun mä lopputilin sain". Paitsi ettei kumpikaan saanut lopputiliä vaan söi hiekkaa vielä hiekkalaatikolla. Olosuhteiden pakosta tiemme erosivat noin viideksitoista vuodeksi, ennen kuin tuli tuo kohtalokas ilta Valasrannalla. Tanssikansaa viihdytti Sinitaivas ja Johanna Pakonen, näiden siskojen silmää miellytti enemmän Sinitaivas. Tästä johtuen tanssiminen jäikin hieman vähemmälle ja ilta kului lähinnä kikatellen ja härnäten soittajapoikia. Muodustuipa meille tuona iltana oma biisikin, "Tuhma tyttö kahvilassa".

Päätimme siis perustaa blogin, jossa tuomme surutta esille oman mielipiteemme tansseista, tanssipaikoista ja esiintyjistä. Yhteisellä matkallamme olemme jo käyneet läpi Uudenmaan, Pirkanmaan, Varsinais-Suomen  ja Keski-Suomen tanssipaikkoja. Tällä hetkellä tanssikalenterimme ei todellakaan paista tyhjyyttään, vaan lähes jokaiselle viikonlopulle on jotain suunniteltua. Suurin osa tulevista tansseista koostuvat sinisestä taivaasta ja muutenkin yleensä kierrämme suosikkibändiemme perässä.

Tanssifilosofiamme on kokenut hienoisen muutoksen, olemme löytäneet itsemme vihaamastamme paikasta eli lavan edestä! Kaikki orkesterit eivät todellakaan meitä sinne saa, vaan joskus nautimme vain tanssista. Mutta tämän hetken ykkösbändi Neljänsuora saa jalkamme vipattamaan ja päämme sekoamaan. Okei, Neljänsuora ei ole varsinainen tanssiorkesteri, mutta olemme silti heihin hullaantuneina. Yksi reissujemme paras osa on yleensä automatkat, juttu on väsynyttä, nauru raikaa ja musat soi, joskus liiankin kovaa. Olemme myös huomanneet, että tanssipaikoilla voi pitää hauskaa muutenkin kuin vain polkkaamalla, eikä siskoja todellakaan kiinnosta, jos saavat osakseen pahoja katseita. Meille tärkeintä on se, että meillä on hauskaa. Ja jos ette osaa nauraa itsellenne tai meille (joka on sallittua), ei se ole meidän ongelma. :)

Päätimme nimetä blogimme Neljänsuoran oman pojan Juha Mäen tangon Nuoruus, hulluus ja ihanuus mukaan, lause joka kuvastaa elämäämme suhteellisen hyvin tällä hetkellä.  Monet tanssit on jo koettu ja tulevat tekstit pureutuvat edessä oleviin koitoksiin. Tervetuloa mukaan matkalle, jos siis pysytte vauhdissa! ;)